Viides matkapäivä ja vapauden kaipuu

 Le secret du bonheur c'est la liberté, et le secret de la liberté c'est le courage.

Onnen salaisuus on vapaus, ja vapauden salaisuus on rohkeus.

 

Thucydide

 

Etelä-Ranskassa oli varoitus vaarallisesta kuumuudesta ja minä pääsin matkaan aivan liian myöhään, vasta klo 7.45 jäätyämme Monican kanssa suustamme kiinni. Philippe oli asennuttanut kännykkääni sovelluksen, jota käyttämällä en enää ikinä eksyisi - en edes Espoossa. Mapy.cz luotsasi minut varmasti ja suoraan Compostellan reitille Condomin kaupungin läpi. Alkumatka kävi taas melko joutuisasti, tervehdin esikaupunkialueen omakotitalojen koiria ja juttelin Portugalin Coimbrasta kotoisin olevan miehen kanssa, joka oli varteenotettavan vaeltajan näköinen: parrakas ja ahavoitunut, reppu täynnä lippuja ja merkkejä ja siinä roikkui pieni paistinpannu, jalassa elämää nähneet nahkaiset vaelluskengät. Hän oli lähtenyt matkaan toukokuussa ja aikoi vaeltaa La Compostellaa yhteensä kaksi kuukautta ehtien perille La Santiago de Compostellaan asti, jos mitään yllättävää ei matkalla sattuisi. Sinänsä jännä sattuma, että Coimbrassa oli kumppanini ja minun aikomus käydä juuri näinä aikoina.

Poikkesimme Coimbran miehen kanssa reitiltä nähdäksemme Larressinglen keskiaikaisen linnan, jota meille molemmille oli suositeltu Condomin katedraalin Pelerin-infossa. Aaah, kirkot ja katedraalit ovat ihan parhautta hellepäivinä: niissä on aina ihanan viileää ja rauhallista. Poikkean aina jokaisessa auki olevassa kirkossa matkani varrella hilentymään hetkeksi ja nauttimaan viileydestä. Larressingle oli paikallisten “Suomenlinna” ja vierailijaryhmiä oli useita, myös porukka ulkoiluttamassa upeita vanhoja autojaan. Taisin saada lisäpisteitä suomalaisille, kun kehuin näiden herrojen (ja rouvien) menopelejä ja pyysin saada ottaa yhdestä kuvan omistajansa kanssa. Linnan pihassa nautitun Café au lait’n ja vuohonjuustopizzapalan jälkeen olin valmis jatkamaan taivalta.

Kohti keskipäivää ilma kävi tukalan kuumaksi, maisemat olivat kauniita auringonkukkapeltoineen ja viiniviljelyksineen, mutta ylämäet loputtoman pitkiä. Olin väsynyt edellisen illan dinnerin, yökirjoittamisen, lapsuuden reflektoinnin ja kuumuudessa jälleen kerran huonosti nukutun yön jälkeen. Viestittelin kotipuoleen ja saimme puolisoni kanssa aikaan riidan, joka kuumensi tunnelmaa ennestään. Lähtiessäni olimme sopineet viestittelemämme mahdollisimman vähän, mutta jotenkin se taas oli lipsahtanut liialliseen viestien vaihtoon ja soittoihin. Minä ärsyynnyin siitä, että puolisoni odotti minun olevan “on line” ja puolisoa harmitti se, että minulla oli vapaus tallailla, missä minua huvitti ja lomailla, kun hän kotona teki töitä ja ikävöi minua. Hänestä minä olin itsekäs ja piittaamaton, minusta hän oli epäitsenäinen ja takertuva, mikä ahdisti minua. Molemmilla meillä oli oikeus tunteisiimme, mutta etänä niiden välittyminen sai liian suuret mittasuhteet.

Vapauden tarpeeni on suuri. Jos koen olevani tiukasti sidottu johonkin oli se sitten työpaikka, olosuhteet tai joku ihminen, tunnen tukahtuvani ja ensimmäinen reaktioni on pako - henkinen tai fyysinen. Muutun etäiseksi ja saavuttomattomaksi henkisellä tasolla tai irtaudun konkreettisesti ottamalla fyysistä etäisyyttä. Raja terveen erillisyyden, itsenäisyyden ja itsekkyyden välillä on hiuksenhieno. Kaksi ensimmäistä liittoani ovat osin kaatuneet vapauden tarpeeseeni: olen liidellyt milloin siellä ja milloin täällä, elänyt kuin sinkkuna parisuhteessa. Koskaan se ei ole tarkoittanut halua tai vapautta solmia muita liiton ulkopuolisia suhteita, vaan omien harrastusten parissa viihtymistä, lukuisien ystävien kanssa ajanviettoa, matkoja yksin tai ystävien kanssa lähelle ja kauas. Sopivassa mittakaavassa kaikki tuo on ihan hyväksyttävää, mutta tiedostan, että minulla se oli mennyt liian pitkälle. Ennen kuin lähdin nykyiseen suhteeseeni päätin, että viettäisin vapaata sinkun elämää loppuelämäni tai, jos lähden uskaliaasti kolmanteen parisuhteeseen, täytyy minun muuttaa tapojani. Vaikka olen kovin itsenäinen, olen kuitenkin huono olemaan yksin. Ystäviä on paljon, mutta kaipaan rinnalleni kumppania. Halusin muuttua. Muutoshan ei koskaan ole helppo, niinpä kohtalo antoi minun rakastua mieheen, joka on läheisriippuvainen ja hänen rakastua naiseen, jolla on tavallista suurempi vapauden kaipuu. Tässä sitten yritämme yhdessä löytää sen kultaisen keskitien, eikä se suju ilman yhteentyörmäyksiä.

Vapaus tarkoittaa minulle myös vapautta tehdä itsenäisiä valintoja pienissäkin asioissa. Jos koen tulevani holhotuksi, nousen herkästi takajaloilleni. Saavuin seuraavaan majapaikkaani Montréalissa La Halte du Rempart -majataloon ja kerroin yöpymisen jälkeen poikkeavani Compostellen reitiltä toiseen kylään, koska en ollut onnistunut varaamaan majapaikkaa seuraavasta reitin varrella olevasta kaupungista. Sain majataloa yli 40 vuotta ylläpitäneeltä isännältä rankkaa arvostelua osakseni:  “Ei ole mahdollista, ettei Eauze’sta löydy makuusijaa, siellä on useita Gite’ja! On täysin idioottimaista poiketa reitiltä!” Kun vastasin provosoituneena, että tämä on minun vaellukseni ja minähän teen juuri, kuinka haluan, isäntä tuohtui niin paljon, että joutui poistumaan privaattipuolelle vetämään henkeä. Samaan aikaan majataloon astuivat toissayön illallisseuralaiseni, Martine, Jeanette ja Renée, jääden kiinnostuneina seuraamaan välikohtausta. Siinä hetken sovittelevamman emännän maltillisia ohjeita kuunneltuamme, saapui isäntä takaisin vastaanottoon. Hän oli keksinyt ratkaisun! Hän oli suuttunut, koska pelkäsi, että minulle sattuisi jotain, jos kävelisin Contrin’in kylään valtatietä, jolla kulkee rekkoja. Näin ei tokikaan ollut aikomukseni, mutta olin silti isännälleni kiitollinen, kun hän näytti minulle kartasta polkupyörätien, jota pitkin pääsisin perille ilman, että tarvitsisi lainkaan kulkea maanteitä. Loppuajan olimme isännän kanssa oikein hyvää pataa, varsinkin kun olin ensin vähän imarrellut häntä.

Seuraava holhousyritys osui kohdalleni jo tunnin sisällä. Olin nälissäni, koska en ollut syönyt lounasta, kahviakin teki mieli. Kylässä oli tasan yksi kahvila, johon siis suuntasin. Kahvila ei ollut kovin houkuttelevan näköinen, muisti enemmänkin puolirähjäistä baaria, mutta se oli paras, koska se oli ainoa. Astuin sisään ja keskeytin baarinpitäjän punaviinillä höystetyn välipalan. Jollain pöydistä oli menukortteja, joissa oli kuvia täytetyistä patongeista ja voileivistä. Kysyin voisinko saada jotain syötävää. “Kaikki on loppu.” vastasi baarinpitäjä, keski-ikäinen äijä, tylysti, eikä sen jälkeen kiinnittänyt minuun mitään huomiota. Seisoskelin siinä hänen edessään baaritiskin ääressä samalla, kun äijä puuhaili jotain mielestään tärkeää. Sitten kysyin, että onko paikka ylipäätänsä auki, jolloin äijä viimein kohotti katseensa ja vastasi sarkastisesti: “Näethän, että ovi auki ja terrassilla istuu asiakkaita!” Toden totta, siellä istui neljä kundia kaljalla. Kysyin sitten, että olisiko kenties sitten mahdollista vaikka kahvia saada ja marssin nokka pystyssä terassille istumaan. Väsyneenä ja kettuuntuneena päätin ansainneeni pastiksen, joten kun äijä toi kahvini eteeni, tilasin sen. Tähän äijä: “A cette heure, madame ?” (Tähänkö kellon aikaan, arvon rouva?). Ilmeisesti ranskassa eivät kunnialliset naiset juo aperitiiveja ennen illalisaikaa, eivät ainakaan yksin baarissa. Vastasin, että “Kyllä, juuri tähän aikaan, arvon herran! Olen hyvin, hyvin väsynyt!” Pastis tuotiin pöytääni ilman lisämukinoita ja myöhemmin ohittaessani baarin, äijä jo virnuili ihan ystävällisesti.

Eläköön vapaus veljeys ja tasa-arvo!
Vive la liberté, la fraternité et l'égalité!

Reitti: Condom - Montréal, 16km, lähtö klo 7.45, saapumisaika 14.00, päivän askeleet: 30 750, päivän korkein lämpötila +37