Matkapäivä kaksi ja oodi ystävyydelle
Tout seul on va plus vite, ensemble, on va plus loin.
Yksin pääsee nopeammin, yhdessä pidemmölle.
Ranskalainen sananlasku
Google on ihmisen paras ystävä, kun pitää löytää nopeasti uusi matkakohde eikä oikein edes tiedä mitä haluaa. Sen tiesin, että halusin jotain tarpeeksi etäällä niin henkisesti kuin fyysisestikin saadakseni sekä mielenrauhaa että tilaa pohtia elämääni tässä ja nyt, parisuhdettani, itseäni ja valintojani. Olen ollut onnistuneilla joogaretriiteillä ja meditaatioretriitillä Thaimaassa buddhalaisessa luostarissa, joten ehkä jotain sen kaltaista? Stefan, pitkäaikainen joogaopettajani ja mentorini aloittaisi joogaretriitit Kadermon saarella Hangon lähellä vasta Juhannuksesta, joten se ei ollut vaihtoehto. Muiden joogaretriittien suhteen olen aika kranttu, koska Kadermo, yhteisö siellä ja Stefanin opetus on jotain erityistä, jolle on vaikea löytää vastinetta. Lisäksi olin auttamattoman myöhässä. Haulla “meditation retreat” en löytänyt mitään järkevää, aasiaan en ehtisi eikä sinne kesällä ole järkeä lähteäkään. Rakastan hevosia, ehkä joku aikuisten heppatätien ratsastusleiri?
Sain päähäni laittaa googleen hakusanat: “horses” “meditation” ja Voilà: löysin hörhön hollantilaisen naisen, jolla on lauma upeita friisiläishevosia Etelä-Ranskassa ja joka pitää “Connect with Horses Mindfulness Meditation” -retriittejä. Kyllä Universumi tietää, mitä minä tarvitsen! Laitoin oitis Dr. Margarethalle sähköpostia tilanteestani ja hän vastasikin saman tien, että voi tarjota minulle tilallaan oman huoneen viideksi päiväksi ja kysyisi yhdeltä asiakkaaltaan onnistuisiko hänen retriitin siirto eteenpäin siten, että minä voisin oleskella tilalla koko kymmenen päivää, joka minulla oli käytettävissäni. Ei onnistunut, mutta ei minulla olisi ollut siihen varaakaan. Jo viisi päivää täysihoidolla maksaa enemmän, kuin laiha valtion virkanaisen budjetti sallii, mutta tässä kohtaa rahanmeno oli minulle toissijaista. Margaretha järjestää myös retriittejä, joilla tehdään päiväpatikkamatkoja Saint-Jacques de Compostellen pyhiinvaellusreitistä ja tutkittuani hieman karttoja päätin aloittaa lomani vaeltamalla kuusi päivää rinkka selässä kylästä kylään kohti Nogaron kaupunkia, josta Margaretha minut hakisi tialleen.
Päätökseni on tähän mennessä osoittautunut täydelliseksi, vaikka matka Espoosta valitsemaani lähtöpisteeseen, pikkuruiseen Miradouxin kylään (105 asukasta), oli pitkä ja vaivalloinen. Käytin apunani Margarethan suosittelemaa Rome2rio - How to get from A to B - sivustoa, joka opastikin oivallisesti monen vaiheen kautta Lamagisterèen, josta viimeisille 20 kilometrille ottaisin taksin tuosta vain ja hinta olisi 40-50€. Ei se sitten mennyt ihan niin. Pahaisessa kylässä ei ollut yhtään taksia. Soitin Rome2Rion antamiin kehteen taksin numeroon ja sain vastaukseksi, että taksi on liian kaukana tai jostain muusta syystä kyyti ei onnistu. Menin asemalla olevaan leipomoon pyytämään hyviä neuvoja. Kaikki tämä ranskan kielellä luonnollisesti, koska ranskalaiset eivät puhu englantia lainkaan - eivät ainakaan täällä Midi Pyrenèesin alueella. Kiitän itseäni ahkerista ranskan kielen opinnoista koulussa ja Toulonin kesäyliopistossa sekä nuoruuden Pariisin rakkaudesta, joka vei minut viitenä peräkkäisenä vuonna Ranskaan. Kielitaitoni on ruostunut, mutta tallella! Leipomon tytön kanssa soiteltiin yhteensä viidelle taksiyrittäjälle, kunnes viimein onnistui. Yrittäjät olivat kaiketi lomalla, lopettaneet, kuolleet tai matkani ei heille jostain syystä kannattaisi. Tässä vaiheessa olin jo kysellyt majataloni emännältäni mahdollisuutta “mustaan taksiin”, josko hän tuntisi jonkun pojan, joka voisi hakea suomalaisen tädin korvausta vastaan. Lopulta minut haki noin 75-vuotias setä, joka vei minut Citrôenillaan kuoppaista reittiä pitkin perille, kun olin opastanut puhelimellani loppumatkan: navia hän ei käyttänyt. Taksamittari näytti 80€, mutta maksoi 90€, koska sedällä ei ollut vaihtorahaa, luottokortti ei tietenkään käynyt ja 70€ ei hänelle riittänyt.
Perillä Ailleurs -majatalossa minut vastaanotti majatalon emäntä Chrystele, joka oli jo odottanut minua kovasti. Hänen miehensä Jean-Clément oli keittiössä valmistamassa illallista ja muut vieraat, kaksi ranskalaista keski-ikäistä pariskuntaa, olivat jo valmiina siirtymään pöytään. Naza-mopsi hyöri touhukkaana ympäriinsä. Itse kävin nopeasti suihkussa ja vaihdoin vaatteet ennen kuin liityin illaliseuraan alkupalojen jälkeen. Tunnelma oli ihan mahtava: oli kuin olisin ollut keskellä ranskalaista elokuvaa. Keskustelu soljui vilkkaana, intellektuellina ja välillä voimakkaita äänenpainoja saaden, kenenkään kuitenkaan provosoitumatta. Tässä vaiheessa väsymystilaani ranskankieleni alkoi pahasti takellella, mutta onnistuin kuitenkin kertomaan, että työskentelen työttömiä avustaen ja että, olen melkein sukua Joulupukille, koska mieheni on kuljettanut taksilla virallista Joulupukkia Helsingissä. Kävimme vielä Chystelen ja Nazan kanssa iltakävelyllä ihastelemassa rouvan kaunista puutarhaa ja sitten olinkin valmis kaatumaan sänkyyn.
Tiistai oli ensimmäisen vaelluspäiväni. Matkaa oli Miradouxista Lectoureen vaellusreiitiä yhteensä 16 kilometriä. Reitti on hyvin merkitty ja kulkee vain lyhyitä pätkiä tietä pitkin, suurilta osin polku kulkee läpi peltojen, tammipuiden varjossa tai lehmusten kattamilla vanhoilla kärryteillä. Lähdin matkaan aivan liian myöhään, klo 10.00, koska olin niin väsynyt edellisen päivän matkustamisesta. Nautin lounasta noin puolimatkassa Castet-Sarrasinin ainoassa, mutta todella hyvässä ravintolassa. Sieltä jatkoin matkaa iltapäivän kuumuudessa lämpötilan ollessa +36, juomaveteni loppui pari kilometriä ennen päämäärääni ja voimat alkoivat olla jo aika lopussa. Majoituin Bookingista varaamani A2 Pax -hotelliin Lectouren pääkadulla, vastaanotto oli jälleen mitä parhain: sammutin ahnaasti janoni emännän tarjoamalla “L’eau fraiche avec sirop de menthe” -juomalla, jonka olemassaolon olin täysin unohtanut sitten vuonna -88 Toulonin kesäyliopistossa viettämäni kielikurssin. Huoneeni oli iso ja viileä sekä omalla minikeittiöllä varustettu. Aamiaistarvikkeet olivat huoneessa valmiina, jotta voisin lähteä seuraavana aamuna matkaan, miten aikaisin vain haluaisin. Muut vaeltajat ovat suositelleet lähtöä viimeistään klo 6.00, koska on varoitettu ennätyskuumista päivistä. Iltajoogan ja take away pizzan jälkeen olinkin täysin valmis nukkumaan, jotta jaksaisin startata ajoissa.
Yksin patikoidessa tulee mietittyä kaikenlaista. Haluan olla aistit auki enkä siis kulje luurit korvissa vaan kuuntelen luonnon ääniä: lintujen laulua, sirkkojen siritystä, kahinaa tienvierustapusikoissa. Katselen maisemien hidasta vaihtumista, pääskyjen lentoa, haukan liitoa taivaalla ja perhosta, joka seuraa matkaani jonkin aikaa. Nautin toimivasta kehostani: jalat kulkee, mihinkään ei juuri koske vain väsymys valtaa mielen ja kehon pikkuhiljaa. Jäljelle jäävät kuin itsestään marssivat jalat sekä tyhjentynyt ja levollinen mieli. Ennen mielen tyhjentymistä olen pohtinut elämääni ja suunnitellut tämän blogin teemoja, kenties nauhoittanut kännykälle joitakin avainsanoja- ja lauseita.
Tänään mietin ystävyyttä ja ystäviäni. On vaikea kirjoittaa tai puhua ystävyydestä ilmaisematta puhkikuluneita latteuksia. Mitä ystävyys tarkoittaa minulle? Olin aika ujo lapsi ja ala-asteella minulla oli vain kaksi hyvää ystävää, joista toisen kanssa olen pistänyt välit poikki. Välien katkaiseminen ei ole minulle luontaista, en yleensäkään osaa luopua yhtään mistään ajoissa: en pakonomaisesta suorittamisesta, en väljähtyneestä avioliitosta enkä myöskään myrkylliseksi käyneestä ystävyydestä. Ennen kuin ymmärsin luopua tästä ystävästä, joka syystä, jota en vieläkään täysin ymmärrä, muuttui minua kohtaan kaunaiseksi, ilkeäksi, tuomitsevaksi ja armottomaksi, olin jo kärsinyt paljon.
Tämä toinen lapsuudenystäväni sen sijaan on pysynyt elämässäni kansakoulun ensimmäisestä luokasta asti. Elämäntilanteiden mukaan meillä on ollut välillä enemmän etäisyyttä, välillä olemme olleet enemmän tekemisissä. Tiedän, että etäisyyttä on ollut liian pitkään, kun hän tulee uniini. Silloin on viimeistään aika ottaa yhteyttä. Ystävyysmatkamme ei ole ollut helppo: elimme molemmat eri tavalla “ankeaa” lapsuutta Punavuoressa ja hänen äitinsä yritti tehdä lopun ystävyydestämme jo varhain. Olinhan yksinhuoltajan lapsi ja siksi varmaankin huonoa seuraa hänen tyttärelleen. Olihan meillä varhaisteini-iän metkumme, mutta oikeasti olimme todella kilttejä tyttöjä. Minua loukkasi ja satutti aikuisuuteen asti todella paljon se, ettei ystäväni äiti hyväksynyt minua enää 12-vuotiaana eikä koskaan tullut hyväksymään elinikänsä aikana. Vasta pari vuotta sitten näin unta, jossa ystäväni äiti oli hyväksyvä ja lempeä minua kohtaan. Silloin pystyin antamaan hänelle anteeksi. Se tuntui armolliselta. Viimeksi kun tapasimme lapsuuden ystäväni kanssa noin viikko sitten, totesimme molemmat, että olemme molemmat toisillemme ainoat elossa olevat ihmiset, jotka todella tietävät mistä toinen on lähtöisin ja mistä elämämme väliin hankalasti yhteensopivat palikat on koottu. Emme varmastikaan aina ole hyväksyneet kaikkia toistemme tekoja tai valintoja, mutta emme koskaan ole arvostelleet tai tuominneet toista niistä. Se, jos jokin, on ystävyyttä.
.jpg)
Ystäväpiirini on aikuistuttuani ja itsevarmuutta saatuani vain kasvanut, kasvamistaan. Äitini kerran sanoi “Sinulla on liikaa ystäviä!” Voiko ystäviä olla liikaa? Onko ystävien haalimisessani lopulta vain kyse miellyttämisen ja hyväksytyksi tulemisen tarpeestani? Ehkä osittain on. Varmasti on. Mutta, kulunutta sanontaa käyttääkseni, ystävät todellakin ovat elämän suola. Olen ollut monessa mukana mm. joogayhteisöissä, ratsastusporukoissa ja saanut sieltä uusia ystäviä. Työpaikoita ja matkoilta tuppaa jäämään reppuun muutakin kuin satunnaista matkaseuraa tai työpaikan mukana menevää työtoveruutta. Mutta onko minulla riittävästi aikaa kaikille näille ihanille ihmisille, joita ystävikseni kutsun? Entä, jos annan auliisti aikaa kaikille ystävilleni, jääkö minulle nää aikaa itselleni, perheelleni ja puolisolleni. Ei aina. Ja toisaalta, kun minulla on “hyvä kausi”, koen antavani ystävilleni paljon, ehkä liikaa? Ehdottomasti en. Koska niinä hetkinä ja pimeinä kuukausina, kun katoan ystäviltäni täysin ja muutun kuulumattomaksi ja näkymättömäksi, he eivät anna minun unohtua pimeyteen. Tulee soitto tai viesti monelta taholta; “Mitä sulle kuuluu, kun mitään ei kuulu?” “Ikävöin sinua, lähdetäänkö kävelylle.” Sitä on ystävyys. Toivottavasti olen ystävilleni edes puoliksi yhtä hyvä kuin he ovat minulle.
En aio tässä käydä puuduttavasti läpi kaikkia ystäviäni, mutta yksi on erityisen erityinen, jota en voi jättää mainitsematta. Elämäni tähänastinen suurin virheeni on kun sekoitin ystävyyden rakkauteen. Olin juuri eronnut ensimmäisestä miehestäni, kun tämä hyvä ystäväni, sielunveli, joka oli ollut minuun ihastunut ja teinipoikamaisen rakastunut pari vuosikymmentä aikaisemmin oli aikaa sitten itse eronnut ja saatavilla. Petettynä ja loukattuna itsetuntoani ja naiseuttani hiveli, kun hän edelleen halusi minua. Tai itseasiassa hänkin taisi haluta sitä nuorta ja viatonta Mariaa, joka olin ollut 20 vuotta sitten. Päädyimme naimisiin ja perustimme neljä teinipoikaa ja kaksi uroskoiraa käsittävän uusioperheen, josta ei puuttunut sisäisiä eikä ulkoisia ongelmia. Avioliittomme kesti 10 vuotta, vaikka se oli jo jokin aikaa aiemmin kariutunut omaan mahdottomuuteensa. En usko eronneiden puolisojen väliseen ystävyyteen, se on teennäistä, mutta tämä ystävyys olikin jo alkujaan jotain ihan muuta. Erosta ja kokemistamme pettymyksistä ja vaikeuksista huolimatta ystävyytemme säilyi ja on edelleen vahva. Ex-mieheni, sielunveljeni, on taatusti ihminen, joka toistaiseksi tuntee minut kaikista maailman kaksilahkeisista parhaiten. Tätä on nykyisen puolisoni vaikea ymmärtää ja aidosti hyväksyä, vaikka hän niin tahtookin. Toivon, että asetelma pian muuttuu siten, että puolisoni tuntee minut läpikotaisin eikä hänen enää tarvitsisi kokea uhkaa ex-miehestäni, sillä sitä ei ole. Mutta tästä ystävyydestä en aio luopua, sanoo nainen, joka ei osaa luopua juuri mistään!
Jos luet tätä ja pidät minua ystävänäni, olet minulle tärkeä, arvokas ja merkityksellinen ihminen. Toivottavasti minäkin olen sinulle sitä. Saatat löytää itsesi kuvista tai ehkä et. Silti olet minulle Ystävä isolla Y:llä.
Comments
Post a Comment